Nyt siitä on kuusi päivää kun hän muutti pois. Alku on ollut kummallista, outoa. Vasta nyt alan ymmärtää, mitä on tapahtunut. Vasta nyt alan ymmärtää tämän asian lopullisuuden. Hän ei olekaan töissä tai matkoilla, hän ei enää asu täällä. Tunteet vaihtelevat päivittäin, tunneittain, koko ajan. Välillä näen hyviä puolia tässä asiassa, välillä minut valtaa epämääräinen ahdistus ja pelko tulevaisuudesta. Monen vuoden jälkeen minun on aloitettava kaikki uudestaan ja yksin. Miten selviän tästä kaikesta?

Tavallaan tuntuu helpommalta murehtia kaikkia konkreettisia asioita: rahaa, huonekalujen paikkoja tai mattojen puutetta, kuin itse eroa. Pelkään eniten niitä tunteita, mitä tämä ero minussa saa aikaan: Kuinka paha olo tästä vielä kehkeytyy? Yksinäisyys on astunut kuvaan, tyhjyyden tunne joka ei häviä. Millä täytän tämän tyhjyyden tunteen ja yksinäisyyden? Tiedän, että tällä hetkellä viisainta olisi vaan tehdä asioita, mennä ja olla miettimättä. Ihmiset sanovat, että "Et sitten jää yksin sinne asuntoon murehtimaan, vaan lähdet ulos sieltä!" On vaan niin vaikeaa lähteä ulos ihmisten ilmoille kun tuntuu, että ahdistuksen näkee naamasta. Olen kyllä yrittänyt noudattaa tätä ohjetta ja välillä se on hetkellisesti auttanutkin. Yksin ollessa ajatukset riistäytyvät helposti käsistä ja saavat liialliset mittasuhteet. Onneksi on muutama ystävä joille voin puhua ja jotka ymmärtävät mitä käyn läpi. Tiputtavat minut maan pinnalle tarvittaessa.